Gluteeniton mustikkapiirakka

Gluteenittomat leivonnaiset tuottavat itselleni kerta toisensa jälkeen stressiä, tuskaa ja ahdistusta. Mitä jauhoja pitäisi käyttää? Pohja ei pysy kasassa, eikä makukaan vastaa odotuksia. Kokeiltuani tätä reseptiä ensimmäistä kertaa rakastuin täysin. Piirakka onnistuu kerta toisensa jälkeen, pysyy kasassa ja maistuu takuuvarmasti kaikille (kardemumman ystäville)! Resepti toimii varmasti myös muilla marjoilla.
Niin hyvää, mutta niin helppoa!

100 g pehmeää voita
1 dl hienoa sokeria
1 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2,5 dl (Pirkan) gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
1-2 dl jäisiä mustikoita






1. Vatkaa rasva, sokerit ja kardemumma vaahdoksi.
2. Lisää muna ja sekoita hyvin.
3. Sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää jauhoseos ja kerma vuorotellen taikinaan. Sekoita vain sen verran, että jauhot sekoittuvat taikinaan.
4. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja ripottele jäisiä mustikoita oman maun mukaan piirakan päälle.
5. Paista 200°C n. 20 minuuttia.
6. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Puolivuotias

Kuusi kuukautta ja kahdeksan päivää sitten perheeseemme syntyi pieni, suloinen tyttövauva.
Ajankulua ei voi käsittää - Elsa täytti viime viikolla jo puoli vuotta! Vaikka kuusi kuukautta on lyhyt aika ihmisen elämässä, pieni vauva kehittyy sinä aikana uskomattoman paljon.

 

Elsa syntyi pitkän odotuksen jälkeen 1.9.2015. Elsa oli (ja on edelleen) kauneinta maailmassa. Muutaman sairaalapäivän jälkeen pääsimme kotiin, arki alkoi ja aika lähti juoksemaan eteenpäin uskomatonta vauhtia. Ensimmäisistä viikoista muistan lähinnä yksittäisiä hetkiä: Muistan kuinka Elsa saattoi nukkua sylissäni useita tunteja. Muistan kuinka heräsin yöllä varmistamaan, että Elsa on varmasti vieressäni ja voi hyvin. Muistan kuinka pelkäsin kaiken olevan vain unta, ja aamulla Elsa ei olisikaan vieressäni. Muistan kuinka Elsa täytti yhden kuukauden ja hymyili samana päivänä ensimmäistä kertaa.

Elsa oppii joka päivä jotain uutta. Hassua ajatella, että sama tyttö, joka vielä muutama kuukausi sitten vietti suurimman osan päivästä hiljaa nukkuen, osaa nyt jo leikkiä itsekseen, istua rattaissa ja syöttötuolissa, syödä soseita, peruuttaa, kieriä, hyöriä ja pyöriä ympäriinsä sekä kommunikoida läheistensä kanssa erilaisilla äänillä, ilmeillä ja eleillä. Vastahan Elsa syntyi! Usein poden huonoa omatuntoa siitä, että en osaa elää hetkessä ja nauttia tarpeeksi Elsan vauva-ajasta ja äitiyslomasta. Päivät kuluvat eteenpäin ja vasta jälkikäteen huomaa ikävöivänsä hetkiä, jotka jäivät taakse jo monta päivää, viikkoa tai kuukautta sitten.

 

 

 

Vaikka vauvavuodesta on vielä puolet jäljellä, pikkuvauva-aika on jo taakse jäänyttä elämää. Elsa on täynnä energiaa! Utelias neiti tutustuu uusiin asioihin innokkaasti ja reippaalla asenteella. Elsan täytyy saada kaikki näköpiirissä olevat asiat käsiinsä (ja suuhunsa) heti eikä hetken päästä. Ja mikäli asiat eivät tapahdu Elsan osoittamassa tahdissa, neiti ilmaisee ujostelematta mielipiteensä kuuluvalla äänellään. Elsa sanoo sillä äänensävyllä, että uskotaan!  

 

Vaikka Elsa on pääasiassa aurinkoinen ja kaikesta kiinnostunut, on muutama asia, joita neiti ei kertakaikkiaan voi sietää. Ensimmäisenä mainittakoon sylissä oleminen makuuasennossa. Se on kamalaa! Kuka nyt haluaisi makoilla hereillä ollessaan!? Se on vain vauvoja varten. Elsahan on jo iso tyttö! Itseasiassa jo niin iso, että neiti haluaa myös syödä itse. Lusikka menee suuhun vain jos sen saa sinne itse viedä. Elsa itte! Kahden edellä mainitun lisäksi myös kypärälakit, pipot ja kaula-aukot ovat kammottavia. Ilman niitä elämä olisi yhtä juhlaa.

 

Elsa rakastaa pöllö- ja apinaleluja, lauluja, liesituuletinta, kelloja ja lusikoita (paitsi jos joku yrittää syöttää). Myös äiti, isi ja Onni ovat tottakai kivoja, mummoja, paappoja ja tätejä unohtamatta. Kaikista mielenkiintoisimpia tällä hetkellä ovat kuitenkin pesulaput. Leikkikaluksi kelpaa mikä tahansa asia, kunhan siinä on pesulappu. Niitä on niin kiva imeskellä ja tutkiskella! Myös kukkuu-leikit, oudot äänet ja ilmeet, aivastukset ja erityisesti isin kanssa hassuttelu naurattavat huumorintajuista pikkuneitiä.

 

Pesulappu!

 

Ensimmäiseen puoleen vuoteen on mahtunut paljon hyviä hetkiä, riemun kiljahduksia, oppimisen iloa ja uusia taitoja. Innolla odotan mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan!

 

 

Aivan tavallinen päivä

Tältä näyttää tavallinen arkipäivä meidän perheessä:

Äidin aamukahvi.
 

Aamupalan jälkeen maistellaan leluja!

Päivä ei lähde käyntiin ilman aamutorkkuja.

Lounasta, kiitos!



Porkkanaa ja bataattia?! Mun lempparia!

Kiitos! :)

Nyt jaksaa leikkiä!



Päiväuniaika!

Kauniita unia!

Teehetki.

Äidin ja Onnin lepohetki.

Ruoka-aika!

Hereillä ollaan!

Leikkiä ja löhöilyä.

Päärynää, nam!

Leikkiaika!

Isin kello on niin mielenkiintoinen!

Vielä jaksaa leikkiä.

Päiväkahvit mumman ja paapan kanssa.

Iltatorkkujen aika.



Kukkuu!

Salkkarit!

Hyvää yötä Elsa!

Iltatee.

Hyvää yötä!

Onni-pojan päiväkirja

 

Mä oon Onni. Tai ainakin luulen olevani. Usein kuulen puhuttavan myös Ohboysta, Onskusta, Onnimannista, Homoriinasta, Longtoesta ja Onskubanskubanananskusta, mutta oletan nimien tarkoittavan mua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.. Mulla on kaksi palvelijaa: joku nainen - joka muuten jostain syystä luulee olevansa mun äiti - ja hänen miehensä. Jotta ruoka- ja siivoushuolto toimii varmasti päivittäin, oon päättänyt olla palvelijoilleni mieliksi ja kutsua heitä isiksi ja äitiksi.

Longtoe

 

Kun olin vielä pieni poika,  mun edellinen omistaja hylkäs mut, ja jouduin aivan yksin suureen maailmaan. Onneksi joku ohikulkija kuitenkin huomas mut, ja pääsin heti samana iltana uuteen kotiin. Äiti aina sanoo, että se oli niiden onni, että mut löydettiin hylättynä. Ja siks, että se oli niiden onni, musta tuli Onni.

Aluksi olin kuulema aivan liian villi. Jostain syystä isi ajatteli, että rauhoittuisin jos mulle hankittaisiin kaveri, ja muutaman viikon päästä meille ilmestyikin pikkuinen suomenruotsalainen kissanpentu Leevi (joka muuten jostain syystä luuli, että mä oon sen äiti) Jungsundista. Ensin mua suututti hurjasti!  Kuinka se uskalsikin tulla mun reviirille!? Parin päivän päästä mä kuitenkin tajusin, että Leevi on ihan ok. Parasta Leevissä oli se, että se teki kaiken mitä mä käskin! Siitä lähtien Leevi saikin tehdä kaikki jekut ja kepposet mun puolesta. Kerran mä käskin sitä kiipeämään keskellä yötä verhotangon päälle - ja sehän kiipes! Olisitte nähneet sen ilmeen kun se tajus, ettei uskalla tulla alas. Ja arvatkaa oliko äiti ja isi hyvällä tuulella kun ne joutui heräämään keskellä yötä Leevin kiljumiseen. Kyllä mua nauratti! :DD Muutaman kuukauden päästä Leevi kuitenkin sairastui pahasti ja se vietiin lääkäriin. Mä odotin kiltisti eteisen matolla Leeviä takaisin kotiin, mutta turhaan. Äiti ja isi tuli kahdestaan takaisin tyhjän kuljetuskopan kanssa, eikä Leeviä oo sen koommin näkyny. Odotin kyllä varmuuden vuoksi monta päivää, mutta enää en jaksa odottaa.

 

 
 
Puoli vuotta sitten meille muutti pieni tyttö. Sitä sanotaan Elsaksi (ja mun pikkusiskoksi). Elsa on mun mielestä vähän hassu. Se huitoo ja potkii kamalasti, eikä sen puheesta saa mitään selvää. Elsa tykkää musta valtavasti ja onhan se itsekin ihan ok. Se ainakin jaksaa halia ja rapsuttaa mua niin paljon kun mä haluan! Välillä se tarraa mua korvista ja viiksistä, mutta se ei haittaa mua oikeastaan ollenkaan. Joskus mulla kuitenkin menee hermo, ja silloin vetäydyn sohvan alle lepäämään. Raapiminen on mun mielestä ihan tyhmää, ja siks mä en koskaan raavi ketään. Joskus äiti ja isi sekoittaa mut ja Elsan keskenään. Silloin kyllä tekisi mieli raapaista! Elsahan on vasta vauva. Mä oon kohta jo sentään 2-vuotias.



 

Sen jälkeen kun jäin ainoaksi kissaksi, päätin aloittaa muutaman harrastuksen, jotta aika kuluisi paremmin, eikä olo tuntuisi yksinäiseltä. Harrastuksiini kuuluu mm. parvekkeella tähystäminen, ja asunnossa edestakaisin juoksentelu (mieluusti yöaikaan). Rakastan myös palloja ja ötököiden silittelyä. Äiti on outo ja pelkää ötököitä. Siks se haluais, että mä söisin ne. Mun mielestä ötökät on kuitenkin kivoja ja tykkään paijata niitä. Talvisin ötököitä harvoin näkyy, ja se harmittaa mua kovasti.

 

Suurin intohimoni on haisevat jalat. Parasta on kun joku rapsuttaa mua varpailla! Sormilla rapsuttelu ja sylissä istuminen on mun mielestä tylsää, enkä jaksa sitä kovin kauaa. Ihmisten jaloissa voisin sen sijaan loikoilla ikuisuuden! Äiti on monta kertaa luvannut tuoda mulle kirppikseltä paikan haisevimmat kengät. Odottelen niitä kuitenkin edelleen.. Äiti sanoo aina, ettei oo vielä löytänyt mukaansa kaveria, joka suostuis haistelemaan kirppiskenkiä sen puolesta. Ottais mut mukaan, kyllä mä haistelisin! Typerä nainen..







Pääasiassa mun elämä on ihan kivaa. Nukun, syön ja harrastan, ja sitten sama ralli alusta. Ei huono, eihän!?

T. Onni

Turhat vauvantarvikkeet

Tällä kertaa listataan turhia vauvantarvikkeita. Listassa mainitut asiat koskevat tietysti vain omaa perhettämme. Meille hyödytön tarvike saattaa jollekin toiselle olla korvaamaton. Ja sitten itse asiaan:

AngelCare Vaipparoskis on tähän mennessä varmasti kaikkein turhin ostoksemme. Pelkkä roskis maksaa 24,90€ ja vaatii toimiakseen vielä erikseen ostettavia roskapussien täyttökasetteja. Roskis lupaa olla helppo käyttää yhdellä kädellä ja pitää hajut kurissa. Helppokäyttöiseksi roskista ei kuitenkaan omasta mielestäni voi sanoa. Uskallan myös väittää, että hajujen kurissa pitämiseen riittää varmasti mikä tahansa kannellinen roskakori, eikä sellaisesta tarvitse maksaa 24,90€ + täyttökasettien hinta.

Jo hyvissä ajoin ennen Elsan syntymää ostimme Done by Deer -merkkisen pehmeän (vaahtomuovisen) hoitoalustan. Hoitoalustan pinta on kosteutta hylkivää ja päällinen irrotettavissa konepesua varten. Jo ensimmäisten hoitopöytäpissojen kohdalla jouduimme kuitenkin toteamaan alustan erittäin epäkäytännölliseksi. Pissa kasteli välittömästi myös päällisen sisällä olevan patjan; pinta on siis kosteutta hylkivää - ei kosteudenpitävää. "Ei hätää! Päällisenhän voi helposti pestä", oli ensimmäinen ajatukseni. Pelkkä päällisen irrottaminen aiheutti kuitenkin jo niin paljon tuskaa ja ahdistusta, että kirosin koko alustan maanrakoon. Pahin oli kuitenkin vasta edessä: Päällinen piti saada takaisin patjan ympärille. Aukko, josta patja kuuluisi saada takaisin päällisen sisään oli niin pieni, että vetoketju hajosi heti ensimmäisen pesukerran jälkeen. Ei hyvä. Tästä viisastuneena ostimme muovipintaisen hoitoalustan, joka ei päästä pissoja läpi, vaan on helposti kuivattavissa ja putsattavissa muutamalla talouspaperin palalla ja puhdistusliinoilla. Virheistä oppii!

Bodyt ovat pop! Vauvojen t-paidat sen sijaan eivät ole. Kun vauva ryömii ja kääntyilee lattialla, syliin nostettaessa ym. touhuissa paita nousee väistämättä kainaloihin, ja ilman alusbodya selkä on jatkuvasti paljaana. Epäkäytännöllisyyden multihuipentuma!

Hoitopöytä osoittautui pian Elsan syntymän jälkeen turhaksi tilanviejäksi. Vaippa tulee useimmiten vaihdettua vessassa pesukoneen päällä olevalla hoitoalustalla, jolloin pesumahdollisuus on heti käden ulottuvilla, ja pissa- ja kakka-asiat pysyvät siellä mihin kuuluvatkin. Toisaalta hoitopöydän laatikoihin saa kätevästi säilöttyä esimerkiksi vaippoja ja pieniä vauvantarvikkeita, ja myöhemmin pöytä toimii kätevästi lelu- tai kirjahyllynä. Siksi en kuitenkaan kadu hoitopöydän hankkimista.

Viimeisenä listallani on imetystyyny. Tiedetään - imetystyyny löytyi myös edellisestä postauksestani, jossa listasin must have -vauvantarvikkeita. Halusin kuitenkin mainita tyynyn myös tässä, koska en ole saanut tyynystä minkäänlaista apua itse imetykseen. Täytteet liikkuvat tyynyn sisällä puolelta toiselle, eikä se tue asentoa millään tavalla. Lisäksi Elsan ruokahetket ovat alusta saakka kestäneet vain muutaman minuutin kerrallaan, eivätkä kädet ehdi vielä siinä ajassa väsyä lapsen kannatteluun. Imetyksen kannalta tyyny on siis tarpeeton. Mutta kuten sanottu, päiväunilla imetystyyny on Elsan lempipaikka, enkä siksi voisi kuvitellakaan luopuvani siitä ennen kuin päiväunet sujuvat yhtä makeasti ilman tyynyä.



Loikoilua imetystyynyllä :)
 

 

Ensimmäisen lapsen kohdalla, vailla aiempaa kokemusta virheostoksilta ei voi välttyä. Onneksi omasta listastani ei kuitenkaan tullut tämän pidempi! :)

 

Hyvää ystävänpäivää kaikille! :) <3

Vauvantarvikkeet

Vauva-arkea on takana nyt jo viisi kuukautta (ja yksi päivä). Hassua ajatella, että kuukauden kuluttua Elsa on jo puolivuotias. Vastahan neiti syntyi!

Menneiden kuukausien aikana kaappeihin on kerääntynyt valtavat määrät erilaisia vauvantarvikkeita. Osa lojuu päivästä toiseen käyttämättömänä, mutta paljon on myös sellaista, mistä en missään tapauksessa suostuisi luopumaan. Alle olenkin listannut muutamia meidän perheen vauvantarvikesuosikkeja. Nämä tarvikkeet helpottavat arkeamme huomattavasti:

Unipussi on ollut käytössämme Elsan ensimmäisistä öistä lähtien, enkä luopuisi siitä mistään hinnasta. Toisin kuin tavallisen peiton, unipussia vauva ei pysty potkimaan pois päältään, ja näin vauva pysyy varmasti lämpöisenä koko yön. Olen myös kuullut, että unipussi voisi rauhoittaa öisin runsaasti potkivaa vauvaa. Itse en kuitenkaan ole huomannut sen auttavan Elsan levottomiin jalkoihin.

Kädenlämmitin/muhvi suojaa vaunulenkillä käsiä tuulelta ja pakkaselta tehokkaasti. Ilman muhvia tuuli ja viima ottavat vaunuttelijan käsiin ennemmin tai myöhemmin, hanskojen paksuudesta riippumatta. Vaikka hanskat unohtuisivat kokonaan kotiin, muhvin sisällä kädet pysyvät lämpiminä kovillakin pakkasilla. Suosittelen!

Imetystyyny on päiväunien pelastus. Meillä imetystyynyä on käytetty imetyksen apuna vain muutamia kertoja, ja todettu aina lopulta hyödyttömäksi. Nukuttamiseen tyyny on kuitenkin ollut maailman paras. Aamu- ja iltatorkut Elsa nukkuu vain ja ainoastaan tyynyllä. Tyynyn avulla neidin saa keinutettua uneen vain muutamassa minuutissa. Tyyny on myös hyvä selkänoja kaikille selkäkivuista kärsiville.

Suuripyöräiset vaunut ovat hyödylliset etenkin talvella. Lumen keskellä suurilla pyörillä pääsee helposti eteenpäin ja ohjaus on huomattavasti helpompaa kuin pienipyöräisillä vaunuilla. Kokeiltu on!

Sinkkivoide suojaa ihoa ja parantaa punoittavan pepun päivässä. Tehokasta tavaraa!

Vanulappuja ei voi koskaan olla liikaa! Aamupesulla silmien, kasvojen, korvantaustojen, kaulan ja kainaloiden, käsien ja jalkojen putsaamiseen ja kuivaamiseen kuluu monta lappua päivässä. Yhtä pakettia kannattaa kuljettaa mukana myös hoitolaukussa. Koskaan ei tiedä koska vauvan silmä alkaa rähmiä, suupielestä valuu puklua tai tilanne vaatii pikaista putsausta!

Itkuhälytin on ollut meidän perheessä välttämätön. Elsa nukkuu päiväunensa lähes joka päivä ulkona, joten elämä ilman itkuhälytintä olisi miltei mahdotonta. Omassa itkuhälyttimessämme olen ollut erittäin tyytyväinen värinähälytykseen, jonka voi halutessaan laittaa päälle. Elsan päiväuniaika on usein otollista aikaa esimerkiksi imuroinnille, mutta ilman värisevää itkuhälytintä minun olisi mahdoton kuulla Elsan itkua imurin äänen yli. Värinä siis takaa, että Elsan hätä ei jää minulta huomaamatta.

Tuttinauha on hyödyllinen erityisesti reissun päällä. Kotioloissa nauha ei ole välttämätön, koska tutin voi käydä huuhtelemassa hanan alla koska vain. Esimerkiksi kauppareissulla tilanne on kuitenkin toinen. Mikäli vauva sylkäisee tutin suustaan kaupan lattialle, pesumahdollisuutta ei useinkaan ole tarjolla. Tuttinauha varmistaa, että tutti ei pääse putoamaan likaiselle lattialle.

Ainu Pikkuniistäjä on sekä äidin ja isän että tyttären suosikki! Elsa ei voi sietää räkäklönttejä nenässään ja pahoittaa mielensä välittömästi, mikäli äiti ja isä eivät heti ymmärrä ottaa räkää pois nenää tukkimasta. Ainun Pikkuniistäjä on sopivan pieni vauvan nenälle, ja kulkee helposti mukana hoitolaukussa. Lisäksi se on Elsan mielestä hurjan hauska vekotin!

Sock Ons - vauvan sukanpidikkeet ovat meille vasta suhteellisen tuore, mutta niin hyödyllinen löytö. Jos olisin tiennyt niiden olemassaolosta aiemmin, olisin ehdottomasti hankkinut monta paria varastoon jo hyvissä ajoin ennen Elsan syntymää. Sukanpidikkeiden ansiosta vauva ei pysty potkimaan sukkia pois jaloistaan. Näin jalat pysyvät lämpiminä, eikä sukkia enää katoa - ainakaan entiseen malliin.

Soiva lelukaari ym. soivat lelut ovat Elsan ehdottomia suosikkeja. Niiden parissa Elsa viihtyy hyvän tovin itsekseenkin, jolloin itselläni jää hyvää aikaa ruuanlaittoon, siivoamiseen tai muuhun tehtävään. Vilkkuvat valot ovat aina plussaa!

Play2learn-leikkimatto pääsi Elsan suosioon kun soiva lelukaari "jäi liian pieneksi". Lelukaaressa lelut roikkuvat helposti saatavilla vauvan silmien edessä, mikä ei motivoi (ainakaan Elsaa) harjoittelemaan esimerkiksi kääntymistä. Onneksi saimme idean play2learn leikkimatosta. Se on vaahtomuovista tehty suuri leikkialusta, joka on tarpeeksi kova, jotta vauva voi harjoitella liikkumista, mutta tarpeeksi pehmeä haavereiden välttämiseksi. Kun leluja ripottelee ympäri alustaa, vauvalla on syy pyrkiä eteenpäin. Alusta on tehty suurista palapelinpaloista, joten siitä on iloa myös vanhemmalle lapselle.

 

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Toivottavasti listastani on hyötyä jollekin! Seuraavalla kerralla käydään läpi turhiksi kokemiani vauvantarvikkeita.

Miltä tuntuu olla äiti?

"No miltä nyt tuntuu olla äiti?" on varmasti yksi kysytyimpiä kysymyksiä Elsan syntymän jälkeen. Yleensä tyydyn vastaamaan lyhyesti ja ytimekkäästi: mahtavalta. Ja kyllähän se mahtavalta tuntuukin. Se ei kuitenkaan ole koko totuus – ainakaan joka päivä. Totuutta on kuitenkin hankala tiivistää niin lyhyeksi, että kuka tahansa jaksaisi sitä kuunnella. Jos syvempi analyysi aiheesta kiinnostaa, kannattaa lukea teksti loppuun saakka. Mikäli lyhyt ja ytimekäs vastaus on tarpeeksi, kannattaa lopettaa lukeminen jo nyt.

Kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa, äitiys tuntui lähinnä jännittävältä ja pelottavalta. Vaikka positiivista raskaustestiä olikin odoteltu jo jokunen kuukausi, oli alun tunneskaala käsittämättömän laaja. Ensin itketti, sitten nauratti, ja lopuksi kumpaakin samaan aikaan. Mitä nyt tapahtuu? Meneeköhän kaikki hyvin? Mitä jos ei mene? Tuleeko minusta hyvä äiti? Varmasti tulee. Mitä jos ei tule? Olenko valmis? Olen. Vai olenko sittenkään? Kyllä olen. Muutama päivä meni sekavissa tunteissa, mutta lopulta päällimmäiseksi tunteeksi jäivät onni ja malttamaton odotus. Ihan pian kahdesta tulisi kolme.

 Aika kului hurjaa vauhtia ja pian oli ensimmäisen ultran aika. Matkalla sairaalaan kaikki alkuraskauden pelot palautuivat mieleen. Mitä jos jokin onkin pielessä? Onkohan siellä ketään? Pian kuitenkin näimme lapsemme ensimmäistä kertaa. Kaikki oli hyvin. Pelot unohtuivat ja suunnaton helpotus ja onni valtasivat mielen. Ensimmäinen kolmannes ja pahoinvoinnit olivat nyt takana ja jäimme onnellisina odottamaan seuraavaa ultraa.

Pikkuhiljaa vaatekaappi alkoi täyttyä äitiysvaatteista, laatikot vauvanvaatteista ja auto vaihtui farmariin. Toinen kolmannes kului nopeasti ja (yllättävän) helposti. Toisinaan olo oli niin hyvä, että "unohdin olevani raskaana". Yksittäisiä huonoja päiviä lukuun ottamatta toinen kolmannes oli raskauden parasta aikaa.

Seuraavana oli vuorossa rakenneultra. Taas pelotti. Onneksi jännitys oli kuitenkin turhaa ja saimme tietää odottavamme tervettä tyttövauvaa. Rakenneultran jälkeen alkoi valmistautuminen itse synnytykseen. Tuntui hassulta, että enää edessä ei ollut ns. välietappeja tai tiettyä päivää, jota odottaa. Seuraavan kerran näkisimme vauvamme synnytyssalissa, jonain päivänä tulevaisuudessa.

Viimeisellä kolmanneksella olo alkoi käydä päivä päivältä tukalammaksi. Aika tuntui matelevan eteenpäin, kohti laskettua päivämäärää. Vatsa oli jo niin suuri, että se hankaloitti liikkumista, istumista, seisomista, makaamista, nukkumista, kävelemistä, pukemista; elämistä. Selkään sattui joka paikkaan sattui, eikä mikään ei ollut hyvin. Viikolta 37 lähtien ajankulu hidastui entisestään. Olin kärsimätön. Olin enemmän kuin valmis synnyttämään. Ja vielä kolme viikkoa laskettuun aikaan - joka lopulta osoittautui vain pitkäksi päiväksi muiden joukossa. Onneksi päivän pelasti ilta-ajelu avomersulla isosiskon kanssa.

 



 Tasan viikko lasketun ajan jälkeen synnytys vihdoin käynnistyi. Vaikka olin etukäteen jännittänyt synnyttämistä kovasti, sairaalaan lähtiessä olo oli varma ja rauhallinen. Pian näkisin tyttäreni kasvot ensimmäistä kertaa. Ja sitten Elsa syntyi. Olin valtavan onnellinen. En olisi voinut kuvitellakaan kuinka hyvältä tuntui saada oma lapsi syliin ensimmäistä kertaa. Olin täynnä rakkautta, kiitollisuutta ja iloa. Tunne oli suuri ja vahva - parasta maailmassa.

Odotusaika ja synnytyksen jälkeiset kuukaudet ovat luultavasti olleet tähänastisen elämäni tunnerikkainta aikaa. Pian synnytyksen jälkeen valtavan onnen rinnalle hiipi jatkuva huoli, pelko ja epävarmuus: Eihän vauvalla ole hätää? Kehittyyhän hän normaalisti? Riittääkö maito? Syökö hän tarpeeksi? Vaikka kaikki äitiyteen liittyvät tunteet eivät olekaan positiivisia, en vaihtaisi hetkeäkään. Elämä Elsan kanssa on täydellistä juuri tällaisenaan, kaikkine ylä- ja alamäkineen, itkuineen ja nauruineen.

"Valmistaudu itkemään loppuelämäsi ajan joka asiasta, niin hyvistä kuin huonoistakin", eräs sairaanhoitaja sanoi minulle synnytyksen jälkeen. Nuo sanat jäivät mieleeni ja kuvaavat äitiyttä mielestäni erinomaisesti. Kaikki tunteet ja hetket ovat niin suuria, että itkettää. Äitiys vaatii paljon: unettomia öitä, puklua paidalla, niskakakkoja ja jatkuvaa huolehtimista. Kuitenkin se antaa enemmän kuin ottaa. Mikään ei voisi korvata Elsan hymyileviä silmiä, kaunista hymyä tai tunnetta siitä, että hänelle olen se maailman tärkein ihminen, tuttu ja turvallinen. Äitiys on maailman parasta.