Onni-pojan päiväkirja

 

Mä oon Onni. Tai ainakin luulen olevani. Usein kuulen puhuttavan myös Ohboysta, Onskusta, Onnimannista, Homoriinasta, Longtoesta ja Onskubanskubanananskusta, mutta oletan nimien tarkoittavan mua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.. Mulla on kaksi palvelijaa: joku nainen - joka muuten jostain syystä luulee olevansa mun äiti - ja hänen miehensä. Jotta ruoka- ja siivoushuolto toimii varmasti päivittäin, oon päättänyt olla palvelijoilleni mieliksi ja kutsua heitä isiksi ja äitiksi.

Longtoe

 

Kun olin vielä pieni poika,  mun edellinen omistaja hylkäs mut, ja jouduin aivan yksin suureen maailmaan. Onneksi joku ohikulkija kuitenkin huomas mut, ja pääsin heti samana iltana uuteen kotiin. Äiti aina sanoo, että se oli niiden onni, että mut löydettiin hylättynä. Ja siks, että se oli niiden onni, musta tuli Onni.

Aluksi olin kuulema aivan liian villi. Jostain syystä isi ajatteli, että rauhoittuisin jos mulle hankittaisiin kaveri, ja muutaman viikon päästä meille ilmestyikin pikkuinen suomenruotsalainen kissanpentu Leevi (joka muuten jostain syystä luuli, että mä oon sen äiti) Jungsundista. Ensin mua suututti hurjasti!  Kuinka se uskalsikin tulla mun reviirille!? Parin päivän päästä mä kuitenkin tajusin, että Leevi on ihan ok. Parasta Leevissä oli se, että se teki kaiken mitä mä käskin! Siitä lähtien Leevi saikin tehdä kaikki jekut ja kepposet mun puolesta. Kerran mä käskin sitä kiipeämään keskellä yötä verhotangon päälle - ja sehän kiipes! Olisitte nähneet sen ilmeen kun se tajus, ettei uskalla tulla alas. Ja arvatkaa oliko äiti ja isi hyvällä tuulella kun ne joutui heräämään keskellä yötä Leevin kiljumiseen. Kyllä mua nauratti! :DD Muutaman kuukauden päästä Leevi kuitenkin sairastui pahasti ja se vietiin lääkäriin. Mä odotin kiltisti eteisen matolla Leeviä takaisin kotiin, mutta turhaan. Äiti ja isi tuli kahdestaan takaisin tyhjän kuljetuskopan kanssa, eikä Leeviä oo sen koommin näkyny. Odotin kyllä varmuuden vuoksi monta päivää, mutta enää en jaksa odottaa.

 

 
 
Puoli vuotta sitten meille muutti pieni tyttö. Sitä sanotaan Elsaksi (ja mun pikkusiskoksi). Elsa on mun mielestä vähän hassu. Se huitoo ja potkii kamalasti, eikä sen puheesta saa mitään selvää. Elsa tykkää musta valtavasti ja onhan se itsekin ihan ok. Se ainakin jaksaa halia ja rapsuttaa mua niin paljon kun mä haluan! Välillä se tarraa mua korvista ja viiksistä, mutta se ei haittaa mua oikeastaan ollenkaan. Joskus mulla kuitenkin menee hermo, ja silloin vetäydyn sohvan alle lepäämään. Raapiminen on mun mielestä ihan tyhmää, ja siks mä en koskaan raavi ketään. Joskus äiti ja isi sekoittaa mut ja Elsan keskenään. Silloin kyllä tekisi mieli raapaista! Elsahan on vasta vauva. Mä oon kohta jo sentään 2-vuotias.



 

Sen jälkeen kun jäin ainoaksi kissaksi, päätin aloittaa muutaman harrastuksen, jotta aika kuluisi paremmin, eikä olo tuntuisi yksinäiseltä. Harrastuksiini kuuluu mm. parvekkeella tähystäminen, ja asunnossa edestakaisin juoksentelu (mieluusti yöaikaan). Rakastan myös palloja ja ötököiden silittelyä. Äiti on outo ja pelkää ötököitä. Siks se haluais, että mä söisin ne. Mun mielestä ötökät on kuitenkin kivoja ja tykkään paijata niitä. Talvisin ötököitä harvoin näkyy, ja se harmittaa mua kovasti.

 

Suurin intohimoni on haisevat jalat. Parasta on kun joku rapsuttaa mua varpailla! Sormilla rapsuttelu ja sylissä istuminen on mun mielestä tylsää, enkä jaksa sitä kovin kauaa. Ihmisten jaloissa voisin sen sijaan loikoilla ikuisuuden! Äiti on monta kertaa luvannut tuoda mulle kirppikseltä paikan haisevimmat kengät. Odottelen niitä kuitenkin edelleen.. Äiti sanoo aina, ettei oo vielä löytänyt mukaansa kaveria, joka suostuis haistelemaan kirppiskenkiä sen puolesta. Ottais mut mukaan, kyllä mä haistelisin! Typerä nainen..







Pääasiassa mun elämä on ihan kivaa. Nukun, syön ja harrastan, ja sitten sama ralli alusta. Ei huono, eihän!?

T. Onni